Siirry pääsisältöön

Epilogi: Blogin jälkeen

Elämää on helpompi hallita, kun käsittelee tiettyjä asioita projekteina tai hankkeina, joilla on aikansa. Näin ei tule pyöritettyä taustalla ylimääräisiä prosesseja viemässä resursseja (I'm looking at you Google Chrome). Tämän blogin alkuperäinen tarkoitus oli toimia kanavana, jonka kautta pystyin julkaisemaan opintoihini liittyviä esseitä. Pian kuitenkin kirjoitin myös ensimmäisen uskonnonfilosofisen tekstini, joita lopulta syntyi melko monta. Näiden väliin julkaisin lisää historiallisia tutkielmia, vaikka saman alustan käyttäminen molempiin tarkoitusperiin tuntui melko hassulta.

Anteeksi siis, jos olet etsinyt historiallista tietoa ja joutunut vahingossa osalliseksi paatokselliseen uskontokeskusteluun. Samoin pahoittelut, jos olet etsinyt paatoksellista uskontokeskustelua ja vahingossa joutunut oppimaan jotain Baltian maiden historiasta. Tarkoitukseni ei ollut sekoittaa näitä asioita, mutta niin vain jotenkin pääsi käymään. Voi olla, että jossain vaiheessa kerään historia-aiheiset tekstit omalle verkkosivulleen, mutta olkoot ne toistaiseksi arkistoituna täällä.

Mitä tähän blogiin muuten tulee niin uskon, että tämä jää sen viimeiseksi tekstiksi. Projekti oli hauska ja avartava, mutta on myös mielenkiintoista etsiä uusia haasteita. Internet ja kirjallisuus ovat joka tapauksessa muutenkin täynnä vastauksia ja kysymyksiä niille, jotka niitä haluavat etsiä. Niiden kirjoittajat ovat myös useimmiten huomattavasti itseäni ansioituneempia. Vinkkinä uskonkysymysten kanssa painiville haluan antaa esimerkiksi Richard Dawkinsin Jumalharhan. Helsingin Yliopiston julkaisu Kiveen hakattu puolestaan voi antaa näkökulmaa niille, jotka ajattelevat Raamatun olevan ikuista ja muuttumatonta Jumalan sanaa. 

Kiitos kaikille lukijoilleni! Sivustoa on tämän tekstin kirjoitushetkeen mennessä katsottu 2755 kertaa, mistä tosin osa on venäläisiä spammisivustoja. Joka tapauksessa mukaan on mahtunut myös ihan oikeita lukijoita. On ollut hauska nähdä, että sekä tuttuja että tuntemattomia on kiinnostanut lukea ja ottaa kantaa minun pohdintoihini. On ollut mukava huomata, että olen aidosti pystynyt joitain henkilöitä myös inspiroimaan ja he ovat antaneet tästä myös positiivista palautetta. Kiitos siitäkin! 

EDIT 11.6.2021

Olen henkilökohtaisista syistä ja yksityisyyttäni suojellakseni arkistoinut osan tämän blogin teksteistä jättäen vain historia-aiheiset postaukset näkyville.

Kommentit