Siirry pääsisältöön

Baltian maiden historia 1500-luvulta nykypäivään

Olen kahdessa aiemmassa Baltian maiden historiaa käsittelevässä blogitekstissä käynyt läpi alueen esihistoriaa sekä keskiaikaa. Tässä sarjan viimeisessä tekstissä käyn lyhyesti läpi maiden historian keskiajan lopulta aina 2000-luvulle.

Virolaiset elivät pitkään saksalaisen aateliston alistamina

1500-luvulla saksalaisen ritarikunnan hajoaminen johti valtatyhjiöön Liivinmaan alueella. Tämän seurauksena Ruotsi, Puola-Liettua sekä Venäjä taistelivat alueen hallinnasta aina vuoteen 1629 asti, jolloin Ruotsi onnistui vakiinnuttamaan valtansa ainakin hetkellisesti. Viron länsipuolella olevat saaret olivat vuodesta 1559 olleet tanskalaisten hallussa, mutta vuonna 1645 nekin liitettiin osaksi Ruotsia. Varmistaakseen valtansa alueella ruotsalaiset suosivat alueella pitkään vaikuttaneita saksalaisia aatelissukuja, jotka vuorostaan käyttivät hyväkseen tavallista kansaa erilaisten työverojen muodossa.

Vuonna 1709 Pultavan taistelussa Ruotsin kuningas Kaarle XII hävisi Pietari Suuren johtamalle venäläisarmeijalle ja joutui luopumaan alueistaan Baltiassa. Tätä seurannut ajanjakso oli erittäin raskas virolaisille, koska saksalaista eliittiä lukuunottamatta he joutuivat käytännössä maaorjan asemaan. Tämä tarkoitti sitä, että he eivät itse omistaneet eivätkä siten myöskään perineet maata, vaan viljelivät sitä oman kartanonherransa alustalaisina. Kartanonherra myös päätti alustalaistensa asioista, kuten naimisiinmenosta. Virolaisten kannalta pahinta aikaa kesti hieman yli 100 vuotta, minkä jälkeen maaorjuus järjestelmänä purettiin vähitellen 1800-luvun aikana, mikä johti virolaisten kasvaneen varallisuuden myötä myös kansallisaatteen nousuun.

1800-luvun lopulla Viroon kuitenkin kohdistui voimakkaita venäläistämistoimia, jotka tekivät alueesta yhtenäisen Venäjän kanssa niin kielen kuin lakienkin osalta. Tästä harmistuneina virolaiset vaativat itselleen autonomista asemaa Venäjän keisarikunnassa 1900-luvun alussa, mutta hanke epäonnistui ja satoja ihmisiä teloitettiin. Uusi mahdollisuus tuli hieman yli kymmenen vuotta myöhemmin Venäjällä ensimmäisen maailmansodan aikana tapahtuneessa vallankumouksessa. Vuonna 1917 Viro julistautui itsenäiseksi, mutta joutui pian sen jälkeen ensin Venäjän bolsevikkien ja sen jälkeen saksalaisten miehittämäksi. Saksan antauduttua ensimmäisessä maailmansodassa Neuvostoliitto miehitti Viron, mutta virolaisten onnistui suomalaisten vapaaehtoisten ja ulkomailta saadun sotamateriaalin avulla vapauttaa maa jälleen vuoden 1919 alussa ja saman vuoden toukokuussa maahan saatiin ensimmäinen virallinen hallitus.

Vuonna 1924 venäläiset kommunistit yrittivät vallankumousta Tallinnassa. Yritys kuitenkin epäonnistui pahasti ja tämän seurauksena kommunistinen liikehdintä kiellettiin lailla aina vuoteen 1940 asti. Toisen maailmasodan sytyttyä Viro joutui hyvin nopeasti Neuvostoliiton miehittämäksi ja kommunistien vastainen hallinto hajotettiin. Virosta tehtiin neuvostotasavalta, jota johdettiin keskitetysti Moskovasta. Kymmeniä tuhansia virolaisia pakkosiirrettiin erityisesti sodan jälkeen ja tilalle muutti venäläisiä, joista myös muodostettiin maalle hallintokoneisto. Liennytyspolitiikan aikakaudella 1980-luvulla uusi nationalistisen ajattelun aalto alkoi nousta myös Virossa ja maa aloitti itsenäistymiseen tähtäävän parlamentaarisen valmistelun vuonna 1990. Uusi perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1992, jolloin maalle valittiin myös ensimmäinen oma presidentti sitten 1930-luvun. Viro hyväksyttiin muiden Baltian maiden tavoin osaksi Euroopan Unionia ja NATOA vuonna 2004.


Viru-hotellissa oli neuvostoaikana KGB:n kuuntelukeskus, jolla vakoiltiin hotellivieraiden keskusteluita. (Wikimedia Commons)

Latvia ilmestyi kartalle 1800-luvulla



Latvian itsenäisyysjulistus annettiin 17.11.1918. (Wikimedia Commons)

Latvian historia kulkee pitkälti käsi kädessä pohjoisten serkkujensa kanssa. 1700-luvulla käydyt taistelut johtivat myös Latvian alueen venäläistämiseen, tosin muutamia vuosikymmeniä virolaisten jälkeen. Kuten Virossa, maaorjuus purettiin 1800-luvun aikana ja latvialaiset saivat vihdoin alkaa omistaa maata. Samalla myös Latviassa nousi kansallisuusaate, joka näkyi esimerkiksi paikallisten yliopistojen perustamisessa. Latvian itsenäistyminen tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1922 pitkällisten taistelujen ja neuvottelujen jälkeen, kun Neuvostoliitto luopui vaatimuksistaan Latvian alueeseen.

Itsenäistyneen Latvian kahta ensimmäistä vuosikymmentä leimasi poliittinen sekasorto, joka kärjistyi vuonna 1934, kun istuva pääministeri keskitti vallan itselleen ja hajotti parlamentin. Toisen maailmansodan aikana Latvia oli ensin Neuvostoliiton miehittämä salaisen etupiirijakosopimuksen mukaisesti, mutta Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon alue joutui natsien miehittämäksi aina vuoteen 1944. Sodan jälkeen Latvia koki voimakkaita venäläistämistoimia, joiden seurauksena maan väestöstä enää noin puolet oli latvialaisia Neuvostoliiton hajotessa. 

Latvia itsenäistyi uudelleen vuonna 1991. Ongelmia tuottivat kuitenkin sekä venäläiset sotilaat että venäläistaustaiset asukkaat. Viimeiset venäläissotilaat poistuivat maasta vasta vuonna 1999, kun Venäjä luovutti miehittämänsä tutka-aseman latvialaisille. Venäläistaustaisten asukkaiden kohtelu puolestaan kiristää maiden välejä yhä edelleen ja Venäjä on esimerkiksi katkaissut öljyn tulon vastalauseena latvialaiselle opetussuunnitelmalle, joka olisi heidän mukaansa heikentänyt venäjänkielisen vähemmistön asemaa maassa. Venäjän vastustuksesta huolimatta Latvia hyväksyttiin Euroopan Unionin sekä NATO:n jäseneksi vuonna 2004.

Liettuan suurvalta-aikaa seurasi hidas, mutta tasainen alamäki

Liettua ja Puola olivat lähes kaksisataa vuotta melko tasavertaisessa suhteessa muodostaen yhden keskiajan merkittävimmistä valtakunnista. Vuonna 1569 solmittu liittovaltiosopimus kuitenkin muutti tasapainoa siten, että Puolan kuninkaasta tuli valtakunnan ylin hallitsija aiemman kahden tasavertaisen hallitsijan järjestelmän sijaan. Vaikka Liettua säilytti vahvan autonomisen aseman, alkoi puolalaisuus näkyä erityisesti Liettuan aatelistossa ja näin myös hallitsevan luokan kulttuurissa. 

1700-luvun aikana Puola-Liettuan asema alkoi heikentyä merkittävästi. Iso osa Liettuan maa-alasta siirtyi venäläisten hallintaan 1800-luvun aikana ja maata venäläistettiin voimakkaasti koko vuosisadan ajan. Vasta vuonna 1905 Liettuassa sallittiin esimerkiksi lehdistönvapaus ja maassa pystyi alkamaan puhua itsenäisyydestä. Ensimmäinen maailmansota toi mukanaan saksalaismiehityksen, jonka aikana maa kuitenkin myös itsenäistyi vuonna 1917. Saksalaisten hävittyä sodan Liettua joutui hetkellisesti neuvostojoukkojen valloittamaksi, mutta viimein vuonna 1919 maa saattoi vihdoin todeta olevansa vapaa ulkovaltojen sotilaista.

Itsenäisen Liettuan ensimmäisiä vuosia leimasi epävarmuus maan rajoista ja esimerkiksi maan nykyisen pääkaupungin Vilnan hallinta säilyi puolalaisilla aina toiseen maailmansotaan asti. Hallinnollisestikaan nuori itsenäistynyt valtio ei onnistunut rakentamaan toimivaa järjestelmää. Epäonnistuneen demokratiakokeilun jälkeen vuodesta 1926 alkaen maa oli käytännössä diktatuuri aina vuoteen 1940.

Saksan ja Neuvostoliiton välille sovitussa Molotov-Ribbentrop sopimuksessa Liettua oli määritelty Saksan etupiiriin, mutta Toisen maailmansodan sytyttyä maa jaettiin kuitenkin lopulta kahtia. Vuodesta 1940 alkaen liettualaisia venäläistettiin muiden Baltian maiden tapaan rajusi. Kymmeniä tuhansia ihmisiä siirrettiin Siperiaan. Kaikesta huolimatta väestöllisesti Liettua säilyi melko yhtenäisenä ja Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 neljä viidestä asukkaasta oli etnisiä liettualaisia.

Itsenäistyttyään uudelleen vuonna 1991 Liettua suuntautui välittömästi poliittisesti länteen ja haki mm. EU:n ja NATO:n jäsenyyksiä. Virallisesti maa liittyi näihin kuitenkin vasta vuonna 2004. Euroalueeseen Liettua liittyi vuonna 2015. Lämpimät suhteet länteen ovat johtaneet Liettuan ja Venäjän välien kylmenemiseen. Oman ongelman alueelle tuo se, että Venäjän maayhteys sen Itämeren rannalla sijaitsevaan Kaliningradin alueeseen kulkee joko Liettuan tai Puolan kautta. Maiden, jotka molemmat ovat sekä Euroopan Unionin että Pohjoisatlantin puolustusliiton (NATO) jäseniä.


Muistomerkki Neuvostoliiton pakkosiirtämille ihmisille Liettuassa. (Wikimedia Commons)

Kirjallisuutta

Alenius K. Viron, Latvian ja Liettuan historia. Gummerus Kirjapaino Oy, 2000.

Encyclopedia Britannica:

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti