Esipuhe
Tämä teksti on ensimmäinen osa henkilökohtaisista teologisista pohdinnoista ja mielenkiinnosta historiaan syntynyttä seminaaritutkielmaa. Se on välivaihe hyvin keskeneräisessä, mutta henkilökohtaisesti merkittävässä kasvuprosessissa. Tutkielman tarkoituksena ei ole olla tyhjentävä esitys aiheeseen, vaan lähinnä tuoda esiin sellaisia ajatuksia, jotka itse olen kokenut merkityksellisinä omien ajattelumallieni muuttumiselle ja avartumiselle. Silti koen, että olen vasta raapaissut tämän aiheen pintaa, joten toivonkin lukijoilta avointa ja ymmärtävää mieltä tekstilleni ja kehotan aiheesta kiinnostuneita tutustumaan jokaisen osan lopussa olevaan listaan niistä lähteistä, joita olen tätä kirjoittaessani käyttänyt. Tässä tutkielman ensimmäisessä osiossa käsittelen tärkeintä kirjallista lähdettä, joka meillä on Israelin historiasta eli Raamatun Vanhaa Testamenttia ja sen ulottuvuuksia historiallisena lähteenä. Lopuksi esittelen lyhyesti niitä perusperiaatteita, joista käsin historiallista tutkimusta ylipäätään tehdään sekä sitä, millaisesta näkökulmasta tulen itse tutkielman myöhemmissä osissa lähestymään Kanaanin alueen ja siellä syntyneen Israelin valtion sekä juutalaisen identiteetin historiaa.
Kanaanin alue oli koko myöhäisen pronssikauden ajan (1500 - 1150 eaa.) Egyptin etupiiriä (Wikimedia Commons)
Vanha Testamentti - tuhatvuotinen kirjoitusprosessi
Vanha Testamentti muodostaa kristinuskon pyhän kirjakokoelman, Raamatun, ensimmäisen osan. Se kertoo ajasta ennen Jeesus Nasaretilaista ja käsittelee juutalaisen kansan vaiheita historian eri aikakausina. Juutalaisessa uskonnossa tämä kirjakokoelma tunnetaan nimellä Tanak. Sen sisältö eri kirkkokunnissa vaihtelee hieman, sillä katolisen ja ortodoksisen kirkon hyväksymä kaanon sisältää muutamia sellaisia kirjoituksia, joita protestanttisissa kirkoissa tai juutalaisuudessa ei pidetä osana Raamatun kaanonia. Protestanttisen Raamatun ja juutalaisen Tanakin pohjana on niin kutsuttu Masoreettinen teksti, joka on juutalaisten kirjanoppineiden 700- ja 1100-lukujen välillä kopioima ja toimittama 24 kirjan kokoelma. Ortodoksisessa kirkossa on käytössä niin kutsuttu Septuaginta, joka on 200-luvulla eaa. tehty käännös heprean- ja arameankielisistä käsikirjoituksista. Yhtään kokonaista alkuperäistä versiota ei ole säilynyt, vaan jäljellä olevat käsikirjoitukset ovat kopioiden kopioita. Katolinen kirkko käyttää Vanhan testamentin käännösten alkuperäistekstinä Septuagintan latinankielistä versiota, joka tunnetaan nimellä Vulgata.
Erilaiset käännökset ja niiden alkuperä tarjoavat pohdittavaksi mielenkiintoisen kysymyksen. Paljonko tekstit ovat muuttuneet vanhimmista säilyneistä käsikirjoituksista, jotka ovat 300-luvulta ennen ajanlaskun alkua? Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toimiva “Pyhän tekstit ja traditiot muutoksessa” -huippuryhmä on tutkinut aihetta Suomen akatemian rahoituksella vuodesta 2014. Heidän mukaansa teksteissä tapahtuneet muutokset vaihtelevat pienen pienistä eroavaisuuksista teksteissä, käsikirjoituksissa ja käännöksissä suuriin sosiaalisiin, poliittisiin ja uskonnollisiin muutoksiin. Muutosten laajuus ja tavoitteellisuus vaihtelee ja ne ulottuvat satunnaisista kopiointivirheistä kokonaisten tekstijaksojen tarkoitukselliseen muokkaukseen. Säilyneitä käsikirjoituksia vertailemalla on jaoteltu muutokset neljään eri kategoriaan: lisäyksiin, uudelleenkirjoituksiin, siirtoihin ja poistoihin.
Lisäysten tekeminen on ollut yleisin tapa muokata ja ajankohtaistaa pyhiä tekstejä. Esimerkiksi Joosuan kirjan kuudennen luvun jakeissa kolmesta viiteen sanotaan Septuagintan tekstissä seuraavasti:
“Sotajoukkonne tulee asettua kaupungin ympärille. Kun torviin puhalletaan, koko kansan on huudettava yhdessä. Heidän huutaessaan kaupungin muurit sortuvat ja joukkonne voivat hyökätä kaupunkiin, joka mies siitä paikasta, missä sattuu seisomaan.”
Masoreettiseen tekstiin on tehty pieni muutos ensimmäisen virkkeen merkitykseen sekä pitkä lisäys, joka on alla tummennettuna:
“Sotajoukkonne tulee kulkea kaupungin ympäri, kiertää se kerran päivässä kuutena peräkkäisenä päivänä. Seitsemän papin tulee kantaa seitsemää oinaansarvista torvea liitonarkun edellä. Seitsemäntenä päivänä teidän kierrettävä kaupunki seitsemän kertaa, ja pappien on puhallettava torviin. Kun torviin puhalletaan ja te kuulette niiden äänen, koko kansan on kohotettava sotahuuto. Silloin kaupungin muurit sortuvat ja joukkonne voivat hyökätä kaupunkiin, joka mies siitä paikasta, missä sattuu seisomaan.”
Vaikka lähtökohtaisesti lisäykset eivät muuta kertomuksen tarinaa, lisäävät ne kuitenkin mystisen ja uskonnollisen elementin Jerikon kaupungin valloitukseen. Kirjoittaja on mahdollisesti halunnut korostaa sodan pyhyyttä ja Jumalan osallisuutta tehdessään tämänkaltaisia toimituksellisia valintoja. Mistä lisäykset sitten ovat tulleet? Kyseisen paikan kohdalla vastaus on suhteellisen helppo. Kaikki lisätyt elementit ovat osa kertomusta sen myöhemmissä tapahtumissa kaikissa säilyneissä käsikirjoituksissa. Masoreettisen tekstin lisäysten kautta tarinan eri osille on saatu parempi yhteenkuuluvuus ja samalla korostettu niiden uskonnollista merkitystä. Kuitenkin myös selkeästi irrallisia elementtejä on lisätty teksteihin niiden vuosisataisen toimitusprosessin aikana. Näistä tunnetaan esimerkiksi usein teksteissä esiintyvät deuteronomistiset lisäykset, joiden kautta selitetään Israelin kansan takaiskuja heidän omilla pahoilla teoillaan. Yksi tällainen löytyy Tuomarien kirjan luvun kuusi jakeista seitsemästä kymmeneen. Jakeet puuttuvat kokonaan vuonna 1989 julkaistusta toistaiseksi vanhimmasta tunnetusta kyseisen kirjan käsikirjoituksesta. Luvussa israelilaiset huutavat midianilaisten ahdistamina avukseen Herraa. Irrallisessa lisäyksessä heille ilmestyy profeetta, joka nuhtelee israelilaisia siitä, että he eivät ole muistaneet Jumalan tekoja Egyptissä, vaan ovat alkaneet palvoa amorilaisten jumalia ja täten hylänneet oman jumalansa. Näitä jakeita ennen tai niiden jälkeen kyseistä nimetöntä profeettaa ei kertomuksessa esiinny ja niiden oli jo pitkään epäilty olevan irrallinen lisäys. Tämä varmistui vasta, kun löytyi riittävän vanha versio kyseisestä raamatunpaikasta.
Toisistaan poikkeavia käsikirjoituksia vertailemalla löydettiin myös muokkauksia, joita voi kutsua uudelleenkirjoittamiseksi. Viidennen Mooseksen kirjan luvun 17 varhaisissa tekstitraditioissa Mooses antaa israelilaisille ohjeita ohjeita luvatun maan valloittamista varten. Qumranista löydetyssä Temppelikäärössä LVI (151.) puhujana on Mooseksen sijaan Jumala. Vaihtelu on yksi esimerkki Qumranista löydettyjen käsikirjoitusten merkityksestä kriittiselle raamatuntutkimukselle. Niiden kautta tiedämme, että useita rinnakkaisia versioita eri teksteistä oli olemassa jo esikristillisellä ajalla.
Jeremian kirjan luvut 46 - 51 sisältävät tuomionjulistuksia eri kansoille. Jaksossa profeetta Jeremia julistaa Jumalan tuomiota tuntemansa maailmassa aina egyptiläisistä babylonialaisiin. Septuagintassa tämä tekstijakso sijaitsee kirjan luvuissa 25 - 31 ja tutkijat arvelevat, että tämä on sen alkuperäinen paikka. Toimittaja on mahdollisesti halunnut korostaa Babylonin tuhoa ja säästänyt sen siksi kirjan loppuhuipennukseksi. Kirjan yhtenäisyyden kannalta siirto ei ole kuitenkaan ollut ongelmaton ja siksi sen keskivaiheille on jouduttu tekemään tarkennuksia, jotka selventävät, että pohjoisesta tuleva vihollinen on Babylon.
Neljästä erilaisesta muokkaustyypistä vaikeinta on todentaa niitä tapauksia, joista tekstistä on poistettu osioita. Toki tiedämme, että Masoreettiseen tekstiin verrattuna Septuaginta sisältää ison joukon niin kutsuttuja apokryfikirjoja, jotka eivät ole osa protestanttista tai juutalaista Raamatun kaanonia. Myös osia kirjoista on jätetty kokonaan pois, kuten on käynyt Danielin kirjasta poistetuille neljälle osiolle: Asarjan rukous ja pelastava enkeli, Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa, Susanna ja vanhimmat sekä Bel ja lohikäärme. Näiden lisäksi on kuitenkin myös löydettävissä poistoja, joiden taustalla saattaa olla ollut teologiset tarkoitusperät. Yksi esimerkki löytyy Joosuan kirjan luvun 24 jakeista 30 - 31. Jakeesta poistettu osuus, joka löytyy Septuagintan käännöksestä, on alla olevassa tekstikatkelmassa lihavoituna.
30 Jonkin aikaa näiden tapahtumien jälkeen Joosua, Nunin poika, Herran palvelija, kuoli sadankymmenen vuoden ikäisenä. 31 Hänet haudattiin omalle perintömaalleen Timnat-Serahiin, joka on Efraimin vuoristossa Gaasinvuoresta pohjoiseen. 31a He hautasivat hänen kanssaan kiviveitset, joilla hän ympärileikkasi israelilaiset Gilgalissa sen jälkeen, kun hän oli johdattanut heidät ulos Egyptistä, kuten Herra oli häntä käskenyt. Ne ovat siellä vielä tänäkin päivänä.
Puuttuva teksti on teologisesti ongelmallinen kahdesta syystä, joten on mahdollista, että lihavoitu kohta on siksi jätetty kopioimatta eteenpäin. Ensinnäkin se asettaa kiviveitset pyhäinjäännöksen asemaan uskonnossa, jossa kulttiesineet ja pyhäinjäännökset olivat kiellettyjä. Vielä suurempi ongelma on kuitenkin se, että teksti antaa Joosualle rooliin, joka kuuluisi Moosekselle. Perinteen mukaan juuri hän oli se, joka ympärileikkasi israelilaiset ja johdatti heidät pois Egyptistä.
Eri käsikirjoitusten vertailu osoittaa, että tekstejä ei ole pyritty ajan saatossa vain kopioimaan ja säilyttämään, vaan niitä on toimitettu valikoiden ja perustellusti. Näiden muokkausten löytäminen avaa ikkunan juutalaisen aate- ja oppihistorian muotoutumiseen. Raamatun historiallis-kriittisessä tutkimuksessa on toki jo aiemminkin kehitetty erilaisia lähdekriittisiä menetelmiä, joiden perusteella on pystytty havaitsemaan tekstissä ilmeneviä epäsäännöllisyyksiä esimerkiksi käytetyn kielen osalta. Kuitenkin vasta, kun on pystytty vertailemaan eri käsikirjoituksia, on näiden menetelmien osuvuutta voitu todentaa myös käytännössä. Paljon tietoa on kuitenkin edelleen tavoittamattomissa lähdemateriaalin vähyyden ja verrattain nuoren iän takia. Varhaisimmatkin säilyneet käsikirjoitukset ovat vasta hellenistiseltä ajalta, 300-luvulta eaa. Tässä vaiheessa Vanhan Testamentin viimeisistä tapahtumista, Nehemian kirjan kuvaamasta Jerusalemin temppelin ja muurien jälleenrakentamisesta oli kulunut jo noin kaksisataa vuotta. Alkuperäisestä kirjoitusprosessista voimmekin esittää lähinnä valistuneita arvauksia.
Lähdemateriaalin puutteellisuus ei ole estänyt tutkijoita luomasta Vanhan Testamentin kirjoitusprosessista useita teorioita, jotka pääsääntöisesti ovat kohtuullisen hyvässä yhteisymmärryksestä tietyistä perusperiaatteista. Poikkeuksena tästä ovat joidenkin uskonnollisten tahojen näkemykset, jotka tulkitsevat tekstejä pyhinä kirjoituksina ja irtisanoutuvat joko kokonaan tai osittain kriittisistä tulkinnoista. Esimerkkinä tästä ovat Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa, jotka tunnetaan suomeksi nimillä 1. - 5. Mooseksen kirja. Englanniksi ne ovat Genesis, Exodus, Leviticus, Numbers ja Deuteronomy. Monet juutalaiset ja kristityt pitävät näiden kirjojen kirjoittajana Moosesta, Egyptin faaraon ottopoikaa, joka johti israelilaiset pois Egyptin orjuudesta. Esimerkiksi sivustolla overviewbible.com Mooseksen osallisuus Raamatun kirjoitusprosessiin esitetään faktana. Historiantutkimus ja analyyttinen raamatuntutkimus esittävät kuitenkin tälle väitteelle kaksi perustavanlaatuista haastetta, joihin sen pitäisi pystyä vastaamaan. Ensimmäisenä on kysymys Mooseksen historiallisuudesta. Ongelmana on, että lukuisista arkeologisista kaivauksista huolimatta todisteita laajamittaisesta israelilaisten orjuudesta Egyptissä, Mooseksesta tai erämaavaelluksesta sellaisina kuin Raamattu ne esittää, ei ole olemassa. Toinen haaste on, että tekstien erilaiset tyylit, painotukset, anakronismit ja yhteydet muihin Lähi-Idän teksteihin antavat hyvän perusteen olettaa sekä useamman eri kirjoittajan olemassaolon että huomattavasti myöhäisemmän kirjoitusajankohdan.
Konservatiivisen näkökulman vastapainona on joidenkin historiantutkijoiden erittäin kriittinen näkökulma Israelin historiaan ja Vanhan Testamentin syntyhistoriaan. Esimerkiksi Lemche esittää Vanhan Testamentin pääasialliseksi kirjoitusajankohdaksi ja -paikaksi Alexandrian kaupungin juutalaisyhteisöä Ptolemaios-dynastian Egyptissä 300-luvulla eaa. Perusteluna hän käyttää teksteissä runsaasti esiintyviä kreikkalaisia vaikutteita. Suurin osa tutkijoista kuitenkin asettuu näiden kahden ääripään välimaastoon ja näin on saatu rakennettua kohtuullisen hyvin perusteltu näkemys siitä, missä järjestyksessä eri kirjat ja niiden osat on voitu kirjoittaa.
Monarkian aika: 745 - 586 eaa.
Deuteronomistinen historia: Joosuan, Tuomarien, Samuelin ja Kuninkaiden kirjat
5. Mooseksen kirja luvut 5 - 26
Aamos, Hoosea, Miika, Nahum, Sefanja, Habakuk
Jesaja (alkuosa)
Pakkosiirtolaisuuden aika: 586 - 539 eaa.
Deutenomistinen historia: Joosuan, Tuomarien, Samuelin ja Kuninkaiden kirjan viimeisteleminen
5. Mooseksen kirjan luvut 1 - 4 ja 29 - 30
Aamoksen, Hoosean, Miikan ja Sefanjan kirjojen lisäykset ja muutokset.
Jesaja (toinen osa)
Jeremia
Hesekiel
Daavidin psalmit
Persialaisaika: 538 - 330 eaa.
1. - 4. Mooseksen kirja
5. Mooseksen kirjan muutokset ja luvut 31 - 34
Jesaja (kolmas osa)
Jeremian kirjan masoreettinen versio
Haggai
Sakarja
Malakia
Aikakirjat
Esra
Nehemia
Hellenistinen aika: 330 - 164 eaa.
Job
Valitusvirsi
Laulujen laulu
Joona
Loput psalmit
Makkabealaisaika / Hasmonilaisen dynastian aika / Roomalaisaika: 164 - 4 eaa.
Daniel
Ester
Sananlaskut
Roomalaisaika:
4 eaa. - 50 jaa.
Sananlaskut
Vanhan Testamentin kirjojen kirjoittamisajankohdat (Wikipedia: Dating the Bible)
Lähdemateriaalin puutteellisuuden vuoksi emme voi varmuudella tietää, milloin ensimmäiset versiot eri kirjoista on kirjoitettu muistiin ja millaisen toimitusprosessin ne ovat käyneet läpi. Yllä oleva taulukko on kuitenkin malli, jonka katson tyydyttävästi kuvaavan sitä näkemystä, jota aiemmin mainitsemani kahden ääripään välissä oleva tutkijoiden enemmistö edustaa. Siitä huolimatta, että kirjoitusprosessin alkuvaiheet ajoitetaan aikaisintaan vasta 800- ja 700-luvuille eaa. on kuitenkin todettava, että osan niitä edeltävästä suullisesta perimätiedosta katsotaan olevan huomattavasti vanhempaa. Esimerkkinä tästä on Tuomarien kirjan viidennen luvun jakeista 2 - 31 löytyvä Deboran laulu, joka on runomuotoinen kertomus israelin heimojen solmiman liittouman saavuttamasta voitosta. Kyseisen runon arvellaan olevan yksi Vanhan Testamentin vanhimpia kohtia ja se on ajoitettu noin 1200-luvulle eaa.
Mitä perusteita näillä keskitien tiedemiehillä ja -naisilla sitten on pyhinäkin pidettyjen kirjoitusten verrattain myöhäisen kirjoittamisajankohdan tueksi? Kuten jo aiemmin kävi ilmi, vaihtelua ja tarkoituksellista muuntelua eri käsikirjoitusten välillä on selvästi tapahtunut aikojen saatossa. Se ei tietysti itsessään tarkoita sitä, ettei Mooses olisi kirjoittanut Mooseksen kirjoja, Daavid psalmeja tai Salomo sananlaskuja. Vastakkainen hypoteesi voidaan kuitenkin perustaa selvästi havaittavan muuntelun lisäksi esimerkiksi seuraaviin kolmeen lyhyeen teesiin.
Kielentutkimukselliset perusteet: Raamatun teksteissä käytetty heprean kieli on varsin myöhäistä alkuperää. Käytetyn kieliopin, sanaston, sanojen kirjoitusasun ja lauseiden muotosääntöjen perusteella on voitu päätellä, että tekstit on kirjoitettu nykyiseen muotoonsa aikaisintaan vuoden 550 eaa jälkeen.
Profetaaliset perusteet: Koska historiantutkimus ideologisia lähtökohtia lukuunottamatta ohittaa yliluonnolliset elementit teksteistä, on päätelty, että esimerkiksi Danielin kirja olisi siinä olevien ennustusten perusteella kirjoitettu vasta vuosisatoja sen kuvaamien tapahtumien jälkeen.
Arkeologiset perusteet: Arkeologisten löytöjen pohjalta tehdyt monitieteelliset päätelmät Palestiinan alueen historiasta ovat vähitellen johtaneet siihen, että Raamatun auktoriteetti historian tapahtumia kuvaavana lähteenä on heikentynyt huomattavasti.
Nämä kolme väitettä antavat hieman kuvaa niistä syistä, jotka ovat ohjanneet tiedeyhteisön ajattelun muuttumista viimeisen vuosisadan aikana. Olen tarkoituksella pyrkinyt kuvaamaan ne mahdollisimman lyhyesti ja yksinkertaisesti tilaa säästääkseni. Mikäli lukija haluaa tutustua aiheeseen tarkemmin, suosittelen tutustumaan alla olevaan lähdeluetteloon ja erityisesti K. L. Nollin teokseen Canaan and Israel in Antiquity - A Textbook on History and Religion. Kyseinen teos ei edellytä lukijalta juurikaan perustietoja, mutta tietysti hyvä englanninkielen taito on eduksi. Suomeksi aiheeseen pääsee käsiksi todella matalalla kynnyksellä teologian tohtori Ville Mäkipellon tekemän YouTube-videon kautta.
Sananen historiantutkimuksen periaatteista
Esittelen vielä lopuksi lähtökohdan, jota käytän tutkielman Israelin historiasta kertovassa osassa. Yleisellä tasolla historiantutkimuksen voi jakaa kolmeen erityyppiseen, eri lähtökohdista toimivaan koulukuntaan: positivistisiin, humanistisiin ja ideologisiin tapoihin lähestyä tutkittavaa aihetta. Pitää muistaa, että mikään näistä ei pysty kuvaamaan menneisyyttä täysin sellaisena, kuin se on tapahtunut, vaan ne kukin pyrkivät tekemään merkityksellisiä tulkintoja ja perusteltuja olettamuksia siitä, mitä on tapahtunut. Kaikilla koulukunnilla on omat filosofiset lähtökohtansa, tietyt yhteisesti sovitut pelisäännöt, joiden kautta ne pyrkivät rakentamaan kuvauksia menneestä.
Positivistinen akateeminen historiantutkija lähtee siitä ajatuksesta, että väitteet, joita ei voida todistaa todeksi tai epätodeksi, ovat merkityksettömiä. Raamatuntutkimuksen näkökulmasta tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan teesi “Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.” on merkityksetön, koska sekä jumaluuksien olemassaolo että ihmisen ja Jumalan yhteys ovat väitteitä, joita ei voida todistaa. Positivistin pyrkimys tapahtumien ja niiden välisten suhteiden kuvaamiseen objektiivisesti ei ole kuitenkaan helppoa ja yleensä he joutuvat tekemään kompromisseja ja valintoja siinä, mitä painotuksia ja tulkintoja he tekevät lähdeaineiston perusteella. Positivistinen historiantutkija tukeutuukin usein todennäköisyyksiin tekemissään tulkinnoissa.
Humanistinen historiantutkija hyväksyy positivistisen perusperiaatteen, mutta laajentaa tutkimuskentän koskemaan myös yksilöiden ja yhteisöjen subjektiivisia käsityksiä ja uskomuksia. Raamatun historiaa tutkittaessa humanisti pyrkii tekemään tarkoituksellisia päätelmiä historiallisten tapahtumien ja uskomusten mahdollisista syy-seuraussuhteista ja sitä kautta rakentamaan malleja, jotka kuvaisivat sekä alueen historiallista että uskonnollista kehitystä mahdollisimman tarkasti. Humanistille historia ei ole vain pyrkimystä tapahtumien objektiiviseen kuvaukseen, vaan myös yritystä ymmärtää ihmisten ja yhteisöjen ajatuksia ja tarkoitusperiä.
Ideologinen historiantutkimus poikkeaa lähtökohdiltaan objektiivisuuteen pyrkivistä positivismin ja humanismin ideaaleista. Siinä yksilön lähtökohtia ja motivaatiota ohjaa pyrkimys käyttää historiallisia perusteita tietyn ryhmän ajatusten ja päämäärien edistämiseen. Nämä päämäärät voivat olla esimerkiksi poliittisia, sosiaalisia, uskonnollisia, ekonomisia tai eettisiä. Tämä lähtökohta ei kuitenkaan välttämättä tee ideologisesta historiantutkimuksesta sen huonompaa tai epätieteellisempää. Päinvastoin se voi parhaimmillaan olla valtava voimavara, joka ohjaa tutkijaa, romanttisesti ilmaistuna, työskentelemään ja ponnistelemaan kohti totuutta. Negatiivisessa mielessä ideologinen ajattelumalli voi kuitenkin myös aiheuttaa tutkijan mielestä väärien todisteiden tai päättelyketjujen hylkäämisen silloin kun ne eivät sovi esimerkiksi uskonnolliseen dogmiin.
Tietyssä mielessä kaikkia tutkijoita ohjaa jollain tasolla ideologia, joka perustuu usein vallalla olevaan, yleisimmin hyväksyttyyn teoriaan jostain asiasta. Tällaiset paradigman aseman saavuttaneet tieteelliset teoriat ja mallit ovat tiettyyn pisteeseen asti immuuneja vastaväitteille, kunnes riittävän suuri vastakkainen todistusaineisto saa aikaan muutoksen ajattelussa. Näin on käynyt myös Israelin historiaa tutkittaessa, kun 1900-luvun aikana on siirrytty tarkasti Raamatun esittämään historiaan pohjautuvista ajattelumalleista kohti nykyisiä arkeologisten löytöjen pohjalta rakennettuja konstruktioita. Naturalistisen paradigman muutos takaisin teistiseen edellyttäisi laajoja todisteita yliluonnollisten tapahtumien todellisuudesta tai sellaisia arkeologisia löytöjä, jotka todistaisivat esimerkiksi Exoduksen tapahtumat. Todistustaakka on tällä hetkellä uskonnollisista lähtökohdista toimivilla tutkijoilla.
Koska Vanhalle Testamentille rinnakkaisia kirjallisia lähteitä on vain harvoista tapahtumista ja arkeologisten löytöjen perusteella tehdyt konstruktiot eivät useimmiten tue Vanhan Testamentin kuvaamaa narratiivia, on historiantutkimus joutunut kirjoittamaan uudenlaisen narratiivin juutalaisen uskonnon ja kansan historian vaiheisiin. Siinä on pyritty vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Keitä olivat historian israelilaiset? Mistä he tulivat? Millaisessa kulttuurisessa, uskonnollisessa ja poliittisessa kontekstissa he elivät? Miten suuret murrosvaiheet laajemmassa historiallisessa kentässä vaikuttivat heidän elämäänsä? Millainen maailmankuva tavallisella kansalla oli? Miten se erosi valtaeliitin maailmankuvasta? Mihin tilanteeseen pyhät kirjoitukset on kirjoitettu? Mitä tarkoitusperiä kirjoittajilla mahdollisesti on ollut? Näiden kysymysten kautta yhdessä arkeologisten löytöjen ja Raamatun tekstien huolellisen kirjallisen analysoinnin kanssa on rakennettu malleja, jotka suurelta osin poikkeavat, mutta myös tietyiltä osin risteävät konservatiivisten, kirjaimelliseen raamatuntulkintaan perustuvien hypoteesien kanssa. Tästä humanistisesta näkökulmasta käsittelen Israelin historiaa tutkielman seuraavissa osissa.
Kirjallisuutta
Coogan M. D. (toim.) The Oxford History of the Biblical World. 1998.
Lemche N. P. Ancient Israel - A New History of Israel. Second Edition. 1995.
Mäkipelto V. Uncovering Ancient Editing : Documented Evidence of Changes in Joshua 24 and Related Texts. 2018. Luettavissa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/230186
Mäkipelto V. Väittelen tohtoriksi Raamatun muutoshistoriasta. Videoblogi. Katsottavissa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=LZmbug7Y-sE (3.2.2019)
Nissinen M. (toim.), Vähäkylä L. (toim.) Kiveen hakattu? Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa. 2018.
Noll K. L. Canaan and Israel in Antiquity: A textbook on history and religion. Second edition. 2013.
Wikipedia. Dating the Bible. Luettavissa osoitteessa: https://en.wikipedia.org/wiki/Dating_the_Bible (2.2.2019)
Linkit tutkielman eri osioihin
Linkit tutkielman eri osioihin
Kommentit
Lähetä kommentti